Uusi kukkapenkki

Silloin kun muutimme maalle, vannoin ettei kukkapenkkejä meille tule. Minua kiinnostivat vain hyötykasvit ja juuri ja juuri muutaman kesäkukan hankin. No, sai perennoja melkoisen määrän lahjoituksena ja siitä se innnostus varmaan lähti... Nyt tehtiin neljäs kukkapenkki talomme takapihalle aurinkoon...

Mullan päälle levitettiin aumamuovi

Penkki tuli melko loivaan rinteeseen ja halusin, että se rajattaisiin jollain. Muissa penkeissä on rajana luonnokiviä, mutta keskelle nurmea en niitä halunnut. Mieheni löysi jostain vanhoja parruja, jotka käsiteltiin Tikkurilan Valtillla (sävy 5077 Kanto). Ihan mukavannäköiset niistä tulikin, varsinkin kun lähtökohta oli vihreähkö sävy. Jospa kestäisivätkin muutaman vuoden pidempään.

Osa kivistä on väliaikaisia painoja, osa jäikin penkkiin.

Penkki kaivettiin n. 30 cm syväksi ja siihen laitettiin alle suodatinkangasta. Sen jälkeen reunukset paikalleen ja maata takaisin. Koska on oletettavaa, että rikkaruohoja alkaa kasvaa, enkä halua työllistyä koko kesäksi niitä nyppimään, laitoimme penkin päälle testimielessä aumamuovia. Idean sain luomuviljelijäkaveriltani.

Muovin päälle tuli muutamia kiviä painoksi ja osa jääkin ihan koristeeksi näkyviin. Paras ratkaisu olisi tietysti ollut, että muovikin olisi saatu reunuksen alle, mutta se ei joka puolelta aivan onnistunut.

Muovin päälle levitettiin oksahaketta.

Sitten vain muoviin reikiä ja kasveja reikiin. Sinne pääsivät mm. äitienpäiväruusu, nauhuksia, lapinakilleijaa, rönsyleimua, punaluppiota, särkynytsydän. Lähtivät kyllä muutamassa päivässä hurjaan kasvuun muovin kätköissä lämpimässä ja kuumina aurinkoisina päivinä. Annoimme toki myös runsaasti vettä.

Lopputuloksen siistimiseksi pihapuiden ja pensaiden oksista tehtyä haketta päälle. Se toimii samalla myös painona, niin ettei muovi kupruile.

Lopputulos on mielestäni ihan hieno! Jännä nähdä, miten tämä toimii käytännössä. Ulkona sataa nyt kaatamalla, saapa nähdä alkaako koko penkki tai hake uimaan...

Lopputulos näyttää ainakin tuoreeltaan mukavalta.

Meidän oma pönttöpäivä

Pihametsän siimeksessä

Nyt viimeisimmät viikot ovat menneet erityisesti minun osaltani melkoisella lintuteemalla:

• Muut tuntuvat liimailevan kivoja sisustustarroja lastenhuoneen sienille, mutta minä kehystin pojille "pihapiirin lintuja"-kortin tauluksi...
• Vierailin ekaa kertaa elämässäni Liminganlahdella ja luontokeskuksella. Suosittelen menemään tuonne koko perheellä, tosi mukava paikka ja hyvä toiminnallinen näyttely!
• Kuulin ekaa kertaa elämässäni teeren soidinpulputusta (toki lapsena mökillä olen saattanut kuulla, mutten ole tunnistanut sitä aiemmin).
• Tehtiin kurki- ja joutsenretki koko perheellä lähipelloille. Tämä otettaneen uudelleen ohjelmaan vielä hieman myöhemmin keväällä. 

Mitähän tuolta löytyy...

Ja tänään vietimme omaa pönttöpäivää tyhjentämällä ja korjaamalla pihan linnunpöntöt. Tämä olisi hyvä ottaa jokavuotiseen ohjelmaan, vaikka meinaa tupata unohtumaan. Jospa vaikka ensi keväänä ehtisi nikkaroida muutaman lisääkin. Lähinnä kirjosiepot noissa nykyisissä ovat pesineet, mutta miksei voisi tehdä muillekin linnuille "suunniteltuja" pönttöjä. Mm. Birdlifen sivuilta löytyy hyvät rakennusohjeet pöntöille.

Meillä alkaa kivasti metsä ihan pihalta, joten linnuilla on omaa rauhaa, vaikka pojat pitävätkin välillä melkoista meteliä. Pian pojat alkavat olla siinä iässä, että aletaan porukalla bongata ja tunnistaa lintuja. Ovat kyllä aivan vauvasta asti tykänneet kovasti seurata lintuja, ja täällä maallahan se onnistuu erittäin hyvin. 2-vuotias sanoo kaikkia lintuja yleisnimellä "titi" ja nyt yrittää opetella sanomaan västäräkki (kannattaa aloittaa tommosella helpolla nimellä ;) ). Nyt se on meidän kesken "pästä".

Hirsitalo ja puuttuva lattiakaivo

Sanotaan, että aika kultaa muistot. Niinhän se on. Muistan kun esikoisen syntymän ja vielä vauva-ajankin jälkeen vannoin, ettei enää koskaan... Niin vain meillä on nyt kaksi lasta. Rankan vauva-, työ- ja elämäntilanteen yhteydessä rakennettu talo tuntui uupumuksena vielä viime vuonnakin.

Oikeastaan itse rakennusaika ei ollut oikeasti ylikuormittava, se vain jätti sellaisen ikävän raastavan krapulan, jota on lääkitty nauttimalla tästä ihanasta kodista. Onneksi merkittävin havaittu puutos kodissamme on lattiakaivon puuttuminen ruokapöydän alta, mutta tämän "suunnitteluvirheen" tunnustanee moni lapsiperheellinen. ;)

Tänään käydessämme rautakaupassa jotenkin nuo raksa-ajan muistot tulvahtivat mieleen ensimmäistä kertaa ihan mukavina asioina, joten ehkäpä pian saadaan uudella innolla valmiiksi tuo piharakennuskin. Näiden ajatusten myötä siirsin tähän blogiin raksaprojektimme tietoja vanhasta blogistamme. Valitettavasti blogikirjoituksista on hävinnyt kuvat...

Pihanurmea tekemässä

Vihdoin on päästy ahkeroimaan pihanurmea. Hiekka tasattiin jo viime kesänä ja piipitettiin (myöhemmin esiteltävällä) laserlaitteella siten, että kallistus olisi suurinpiirtein tasainen ja talosta poispäin :) Aika on mennyt kaiken muun mahdollisen parissa, joten varsinainen nurmikon teko tuli "työlistalle" vasta nyt.

Kiviä odotellessa

Ensin tehtiin kivijalan juurelle laudasta "kehikot", joiden sisus täytettiin kivillä. Näin saatiin kivijalan juureen vettä läpäisevä kaistale.

Varsinaiselle nurmikolle tuotiin savimaista maata alle, jolla saatiin pintaa vähän tiiviimmäksi, tasaisemmaksi ja hieman kosteutta pitävämmäksi. Savikerroksen päälle tuotiin ruokamultaa, tasattiin vielä lisää ja sitten kylvettiin siemenet. Ostimme jotain pelikentille sopivaa nurmikonsiementä, koska pihalla kuljetaan paljon nurmikolla ja saatetaan ajella trakotrilla tai autollakin välillä "epävirallisempia reittejä". Saa nähdä, miten se kestää.

Tee-se-itse-jyrä

Jyräksi kelpasi vanha puupölkky. (Arvatkaa vaan, olisiko 2,5 -vuotias apulainen halunnut tuollaisen oman?!) Tällä konstilla saatiin istutetusta alueesta niin tiivis, että se kestää astua.

Nyt viikon päästä urakasta näyttää siellä jo pikkuisen vihertävän! Laitan kuvan sitten, kun sitä voi kutsua nurmikoksi ;)

Nyt on lapiota varteen katsominen

Varsi kiinnitettiin naulalla.

Ensimmäisessä puuhassa ei ihmeempiä kädentaitoja vaadittu. Laitoimme nimittäin vanhaan lapioon uuden varren.

Tanskalainen maajussi olisi kaivanut vanhan navetan kätköistä muinaisen piilukirveen, teroittanut sen, käynyt välillä vanhalla traktorinreuhkallaan naapurissa syöttämässä koditonta karitsaa omin pikkukätösin lypsämällään (äidin?)maidolla ja tehnyt takapihan rauhoitetusta katajasta lapioon uuden varren.

Meidän tilanteemme on yksinkertaisempi: Meillä oli vanha betonilapio, jonka puuvarsi oli katkennut. Lisäksi löysimme vanhan lumilapion, jonka muovinen kuuppa oli haljennut, mutta puuvarsi oli ehjä. Tietysti yksinkertaisinta olisi ollut heittää molemmat pois, mutta näppäränä yhdistimme nämä kaksi. Lisäksi lapio teroitettiin entistä ehommaksi.

Teroitettu lapio.

Hyviä, isompiin lapiointihommiin kelpuutettavia, lapioita on vähän, mutta ne ovat kuin kauhat ja kapustat keittiössä: niitä tarvitaan vähän väliä, joten sellainen saa olla koko ajan kädenulottuvilla ja hätä ei katso lapiota...vai miten se sanonta meni.